“Vältin polvi-implantit”
Leena Puranen, 65
Historian opettaja, eläkkeellä
 
Kolme vuotta sitten aktiiviliikkuja Leenan polvi kipeytyi niin, että kaikki liikunta oli mahdotonta. Hoidoksi tarjottiin tekoniveliä molempiin polviin. Lähes sattumalta alkanut Bodyflow-harrastus kuntoutti kuitenkin Leenan polvet lähes oireettomiksi.
Leena on ollut lapsesta saakka kova liikkumaan. Hiihto, laskettelu, lenkkeily ja tennis lukeutuivat lempilajeihin. Jopa “jytäjumppaa” Leena harrasti jo ennen kuin aerobicista tuli jokanaisen liikuntalaji.
Kolmisen vuotta sitten Leena piti liikunnasta kesätaukoa keskittyäkseen toiseen rakkaaseen harrastukseensa, maalaamiseen. Parikymmentä vuotta aiemmin kipeytynyt ja operoitu polvi äityi nyt liikunnan puutteesta kivuliaaksi ja jäykäksi. Lopulta se ei tahtonut edes koukistua tai oieta kunnolla.
Ortopedin tuomio oli tyly: nivelrikko ja kulumat molemmissa polvissa vaativat tekonivelet. Onneksi joku kehotti Leenaa kokeilemaan vielä yhtä keinoa, Janice Redmanin liikuntamenetelmää. Ensimmäisellä kerralla Leena joutui vahingossa jatkotunnille eikä tiennyt itkeäkö vai nauraa: haastavat asennot poikkesivat täysin tutuista jumppaliikkeistä eikä implanttikypsillä polvilla – ”jalattomana”, kuten Leena itse sanoo – taipunut niistä moneenkaan.
Leena ihastui kuitenkin lajiin ja Janicen kannustavaan opetustyyliin.  Hän ryhtyi käymään tunneilla intensiivisesti, kolme kertaa viikossa. Alle puolen vuoden päästä oli ortopedin vuoro ihmetellä – polvioireet olivat helpottaneet ja leikkauksen tarve poistunut. ”Kulumat eivät tietenkään häviä mihinkään”, sanoo Leena, ”mutta polvea ympäröivät lihakset ovat vahvistuneet niin, että oireet pysyvät poissa.” Leena myös arvioi Bodyflow’n korjanneen virheasentoja, joita ahkera aerobiccaaminen oli saanut aikaan.